Asiantuntija- ja kumppaniverkosto

Espoon Seudun Uusyrityskeskuksen asiantuntijaverkosto

Yritysneuvontamme lisäksi saatat tarvita erikoisosaamista esimerkiksi talous- tai lakiasioissa, omistajanvaihdoksessa tai IPR-asioissa. Yritysneuvojamme voi silloin antaa lähetteen asiantuntijoille, jotka ovat yhteistyöverkostomme huippuosaajia. Ensimmäinen konsultoiva käynti asiantuntijalla on maksuton. Mahdollisista muista toimenpiteistä asiantuntijat laskuttavat erikseen hinnastonsa mukaan.

Asiantuntijoiden lisäksi Espoon Seudun Uusyrityskeskuksella on kumppaneinaan jäseniä, joiden kanssa teemme yhteistyötä yrittäjyyden tukemiseksi. 

Katso Uusyrityskeskus-verkoston asiakkaille valtakunnallisesti tarjottavat edut täältä.

Tilitoimistot, taloushallinto, tilintarkastus

Agrotaloushallinto Oy on 2015 perustettu täyden palvelun neuvova tili/taloushallinnon toimisto.

Hoidamme lakisääteisen kirjanpidon-, palkanlaskennan, tilinpäätöksen sekä veroilmoituksen lisäksi paljon muuta. Yritystukien haut sekä raportoinnit, investointilaskenta, yritysten perustaminen sekä aloittavan yrittäjän neuvonta, rästikirjanpidot, controllerin tehtävät, taloushallinnon koulutuspalvelut, yrityksen taloudellisen tilanteen tervehdyttäminen, autamme yrittäjän verojen optimoinnissa sekä neuvomme verotuksessa – tässä vain esimerkkejä palveluistamme.

Palvelemme asiakaslähtöisesti, sujuvasti sähköisiä työvälineitä käyttäen. Toimimme ehdottoman laadukkaasti niin, että yrittäjän ei tarvitse huolehtia lakisääteisestä taloushallinnosta. Olemme yrittäjän taloushallinnon kumppani ja räätälöimme asiakkuuden siihen laajuuteen mitä kukin yrittäjä tarvitsee. Teemme myös projektiluontoisia taloushallinnon tehtäviä.

Agrotaloushallinto Oy – tarkkaa taloushallintoa!

Yhteystiedot:

p. 040 579 1051

info@agrotaloushallinto.fi

www.agrotaloushallinto.fi

https://www.facebook.com/agrotaloushallinto

https://www.instagram.com/agrotaloushallinto_oy/

Lue lisää: www.alvitar.fi

Carpentum Oy on Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Espoon Suomenojalla sekä Tampereella Technopolis Yliopistonrinteessä. Olemme toimineet taloushallinnon parissa jo vuodesta 1997 ja tiimissämme työskentelee tällä hetkellä 12 taloushallinnon ammattilaista.

Lue lisää: www.carpentum.fi

Digilick Oy – Yrittäjän pyhä kolminaisuus, eli markkinointi, talous ja itsensä johtaminen. Markkinoinnissa Sinua auttaa noin 20 vuoden kokemuksella Pirjo Virkkunen. Kotisivut, SEO, markkinointikonsultaatio ja koulutusten pitäminen ovat Pirjon intohimo. Talouden rautainen ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella Eda Ulp auttaa Sinua taas taloushallinnon asioissa. Sähköinen kirjanpito ja talouskonsultaatio, sekä yritysneuvonta ovat Edan rautaisia osaamisalueita. Itsensä johtaminen on mukana kaikessa tekemisessä, ja teemme yhteistyötä Mieli Ry:n kanssa. Meiltä voit varata esim. koulutuksia työhyvinvointiin liittyen.

Lue lisää: www.digilick.com

Flück Accounting tarjoaa taloushallintopalveluja suurella sydämellä, vahvalla substanssiosaamisella ja joustavilla prosesseilla.

Intohimoinen ja henkilökohtainen lähestymistapamme varmistaa korkealaatuisen asiakaskokemuksen, olipa sitten tarve kirjanpidolle, talouspäällikköpalveluille tai verosuunnittelulle.

Laaja ja monipuolinen kokemuksemme varmistaa, että asiakkaamme saavat apua myös toimialakohtaisilla aihealueilla, kuten esimerkiksi perustajaurakointiin, holdingyhtiöiden sijoituksiin tai yhdistysten rahoitukseen liittyvissä erityiskysymyksissä. Otamme vastaan vain sellaisia toimeksiantoja, joista pystymme luotettavasti huolehtimaan ja mikäli asiakkaan toiminnassa syntyy tarve ulkopuoliselle asiantuntijaosaamiselle, autamme löytämään sopivan kumppanin yhteistyöverkostostamme.

Lue lisää meistä osoitteesta www.fluck.fi/yrityksesta

Leinosella on tilitoimisto 12 Euroopan maassa. Tarjoamme laadukkaita kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluja. Jos tavoitteenasi on tehdä yrityksesi toiminnasta jossain vaiheessa kansainvälistä, Leinonen on sinulle oikea kumppani. Suomessa palvelemme asiakkaitamme suomeksi, englanniksi, venäjäksi, espanjaksi, ruotsiksi ja viroksi. Meillä on kokemusta myös Tekes / Business Finland -raportoinnin kirjanpidolle asettamista vaatimuksista. Ota yhteyttä, niin keskustellaan yrityksesi tarpeista!

Lisätietoja: www.leinonengroup.fi

Lisätietoja: www.tilimelco.fi

Lue lisää: www.nooga.fi

Kaikki palvelut saman katon alta – ammattitaidolla!

Tilitoimistopalveluiden tarkoituksena on helpottaa yrittäjän arkea ja mahdollistaa taloushallinnon ulkoistaminen luotettavalle ammattilaiselle. Sinä teet yrittäjänä sen, minkä osaat parhaiten – anna siis meidän tehdä se, minkä me osaamme.

Yrityksen taloushallinto kannattaa aina jättää kokeneen ammattilaisen käsiin. Taloushallinnon hoitaminen ei ole vain materiaalin tallentamista tietojärjestelmään vaan taloushallinnon järjestämistä voimassa olevien lakien ja asetuksien mukaisesti.

Lue lisää: www.tilitehdas.fi

Tilitoimisto Lemon Tree on pienen yrityksen ystävä. Meidän kanssamme kirjanpitoasioiden hoito on helppoa, mukavaa ja edullista.

Olemme räätälöineet palvelumme erityisesti pienyrittäjiä varten. Tarjoamme selkokielistä ja asiantuntevaa kirjanpitopalvelua, keskitymme olennaiseen ja pidämme asiat yksinkertaisina.

Jos haluat tilitoimistoltasi mutkatonta ja freesiä otetta, mukavaa ja asiantuntevaa palvelua sekä edullista hintaa, olet tullut oikeaan paikkaan!

Lue lisää: www.lemontree.fi

Tilivara on yrityksesi oma talousosasto. Olemme asiakasyritystemme tukena kaikissa raha- ja talousasioissa. Konsultoimme mielellämme ja pidämme tiiviisti yhteyttä, jotta voit aina luottaa talousasioiden olevan hyvässä hoidossa ja keskittyä yrityksesi liiketoimintaan.

Me Tilivarassa puhumme taloudesta yrittäjän kielellä: opastamme kaikissa yrityksen raha-asioissa, mm. laskutukseen, hinnoitteluun ja katteisiin, kansainväliseen verkkokauppaan, vientiin ja tuontiin, lainoihin sekä veroihin liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi pidämme tietysti tarkkaan huolen yrityksesi kirjanpitotöiden ja lakisääteisten asioiden hoitamisesta ajallaan – ja usein reilusti ajoissa.

Lue lisää: www.tilivara.fi

Zervant on helppo laskutusohjelma verkossa. Palvelu on erityisesti suunniteltu toiminimelle, pienyrittäjän tarpeita ajatellen. Lisäksi voit ladata mobiilisovelluksen Android ja iPhone -puhelimiin, jotta voit laskuttaa missä ja milloin vain. Palvelulla on jo yli 750 000 rekisteröitynyttä yritystä.

Lisätietoja: www.zervant.fi

Kirjanpidon suorittaminen yritykselle on lakisääteistä, mutta sen toteuttaminen voidaan tehdä joko sähköisesti tai paperisesti.

Me tarjoamme yrityksellesi sähköisen taloushallinnon palvelut selkeinä palvelupaketteina, joista voidaan valita yrityksesi tarpeita vastaava kokonaisuus. Valitsemalla itsellesi sopivan paketin, voit keskittyä rauhassa liiketoimintaasi. 

Lue lisää ja tutustu palveluihimme: www.tilivahti.fi

UKKO.fi on Suomen suosituin yrittäjyyspalvelu, jonka automatisoituihin työkaluihin luottaa jo yli 170 000 kevyt- ja pienyrittäjää.

UKKO-palvelu hoitaa taloushallinnon ja paperityöt, toimit sitten kevytyrittäjänä tai oman yrityksesi kautta. Kevytyrittäjänä laskutat helposti ilman omaa yritystä ja maksat palvelusta vain silloin, kun asiakas maksaa laskusi. Toiminimille ja osakeyhtiöille taas tarjoamme räätälöidyn kirjanpito- ja laskutuspalvelun edullisella kuukausihinnalla.

Uusien yrittäjien lisäksi UKKO.fi palvelee myös kokeneita toiminimi- ja osakeyhtiöyrittäjiä: hoidamme paperit kuntoon vanhan tilitoimistosi kanssa ja jatkamme kirjanpitoasi, kun edellinen sopimuksesi päättyy.

Lisätietoja: www.ukko.fi

Markkinointi, viestintä,
www-sivut

Viestintätoimisto Aivela – Nouse esiin harmaasta massasta!

Haluatko yrityksellesi näkyvyyttä oikeiden kohderyhmien silmissä?

Viestintätoimisto Aivela on kasvuhakuisen edelläkävijän ketterä kumppani, joka auttaa asiakkaitaan kehittymään, erottautumaan ja menestymään. Meillä on vuosien kokemus valtakunnallisten ja kansainvälisten yritysten viestinnästä.

Voimme auttaa esimerkiksi, jos
• viestinne ei ole vielä hahmottunut tai se kaipaa kirkastusta
• ette saa asiakkaita ymmärtämään tuottamaanne arvoa
• tarvitsette tukea ja ohjausta sosiaalisen median, erityisesti LinkedInin, käytössä
• ette ehdi tai osaa itse tuottaa tehokasta sisältöä verkkosivuille tai somekanaviin
• haluatte saada viestinne esiin journalistisessa mediassa
• tarvitsette vinkkejä tai varmuutta esiintymiseen

Työkalupakkiimme kuuluvat mm.
• Viestintä- ja sisältöstrategiat
• Sisältömarkkinointi
• Mediasuhteet: tiedotteet, toimittajakontaktit ja tilaisuudet
• Viestintä- ja somevalmennukset

Blogistamme löytyy ajankohtaisia katsauksia markkinoinnin ja viestinnän trendeistä:
https://www.aivela.fi/ajankohtaista/

Tilaa kuukauden viestintävinkit: saat säännöllisesti arvokkaita vinkkejä suoraan sähköpostiisi: https://aivela41337.activehosted.com/f/1

Lue lisää:
• linktr.ee/aivela.fi
• www.aivela.fi

• www.ainopajukangas.com

• Instagram: @aivela.fi tai @ainopajukangas
• Clubhouse: @aivela
• FB: www.facebook.com/aivela.fi

Ota rohkeasti yhteyttä: hello@aivela.fi

 

Kaikki markkinointipalvelut verkkosivuista mainosvideoihin saman katon alta. Suuren mainostalon laatu, mutta pienen mainostoimiston kustannustaso. Kansainvälinen ja aidosti palveleva.

Lue lisää: www.comiacreative.fi

Digilick Oy – Yrittäjän pyhä kolminaisuus, eli markkinointi, talous ja itsensä johtaminen. Markkinoinnissa Sinua auttaa noin 20 vuoden kokemuksella Pirjo Virkkunen. Kotisivut, SEO, markkinointikonsultaatio ja koulutusten pitäminen ovat Pirjon intohimo. Talouden rautainen ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella Eda Ulp auttaa Sinua taas taloushallinnon asioissa. Sähköinen kirjanpito ja talouskonsultaatio, sekä yritysneuvonta ovat Edan rautaisia osaamisalueita. Itsensä johtaminen on mukana kaikessa tekemisessä, ja teemme yhteistyötä Mieli Ry:n kanssa. Meiltä voit varata esim. koulutuksia työhyvinvointiin liittyen.

Lue lisää: www.digilick.com

Eivätkö asiakkaat vielä löydä yritystäsi? Myynnin vauhtiin saaminen on jokaisen alkavan yrityksen tiukka haaste.

Autamme sinua erottumaan kilpailijoista sekä löytämään rohkeutta ja keinot aktiiviseen asiakashankintaan. Otat käyttöön tehokkaat markkinoinnin ja myynnin työkalut ja saat selkeän suunnitelman jatkoa varten sekä tukea polullesi.

evida & co. on Startti Plus –tiimi, jonka jäsenet Anna, Eero ja Sari kuuluvat YritysEspoon asiantuntijaverkostoon. Meistä saat yrittäjäkollegan, joka todella paneutuu yrityksesi asioihin. Teemme myyntiä ja markkinointia itsekin käytännössä ja työskentely kanssamme tuottaa konkreettisia tuloksia.

Mikä Startti Plus?

Startti Plus on TE-toimiston tarjoama, yrittäjälle maksuton myynnin ja markkinoinnin neuvontapalvelu. evida & co. on TE-toimiston kumppani ja Startti Plus -palveluntuottaja. Voit ilmoittautua palveluun, jos olet uusmaalainen starttirahayrittäjä.

Lue lisää ja tilaa palvelu https://evida.fi/startti-plus/

Good Point auttaa kirkastamaan yrityksesi markkinointiviestinnän ytimen

Myynti ja markkinointi rakentavat tehokkaasti tulosta, kun yrityksesi uniikki arvolupaus kolahtaa asiakkaasi tarpeeseen ja kilpailuetu on kristallinkirkas. Näiden suunnittelu kan-nattaa tehdä ennen kuin ryhdytään rakentamaan verkkosivuja, videoita tai toteuttamaan muuta markkinointimateriaalia.

Kilpailuedun kirkastamisen hyödyt

• luo vankan pohjan kaikelle markkinoinnille ja myynnille

• mahdollistaa johdonmukaisen ja pitkäjänteisen tekemisen

• antaa jatkuvasti uusia inspiroivia ja erottuvia ideoita

• säästää aikaa ja rahaa sekä tuo tuloksia.

Good Pointin suunnittelupalvelut

• liiketoiminta- ja asiakaslähtöisen markkinointiviestinnän arvolupauksen suunnittelu

• yritysidentiteetin ja brändin suunnittelu

• luovuuden, ideoinnin ja konseptisuunnittelun koulutus.

Monipuolisen kokemuksemme ansiosta ymmärrämme eri toimialoja ja liiketoimintaa.

Suunnitteluprosessimme perustuu huolelliseen tiedon hankkimiseen ja yhdessä tehtäviin valintoihin, määrittelyihin sekä kiteytyksiin. Näin löydämme yhdessä kaikkia inspiroivan ja sitouttavan ratkaisun – nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Good Pointin toteutuspalvelut

Kun kilpailuetu on kristallinkirkas ja yritysidentiteetti kunnossa, mainonta ja erilaiset ma-teriaalit markkinointiin sekä myynnin tueksi saadaan helposti kuntoon. Suunnittelemme pienet ja suuret toimenpiteet sekä hoidamme toteutuksen varmalla ja kokeneella otteella, verkkosivuista videoihin ja esitteistä some-kampanjoihin. Tarjoamme kaikki alihankinta-palvelut kauttamme.

Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää.

Eero Peurala

CEO, Planner

040 589 8684 eero@goodpoint.fi

Piispansilta 19 A 26

02230 Espoo

www.goodpoint.fi

Kamon on tuotteistamisen, kaupallistamisen ja markkinoinnin asiantuntija. Meiltä saat tehokkaat ja toimivat strategiat ja suunnitelmat, jotka on helppo jalkauttaa käytännön toimenpiteiksi – halutessasi avaimet käteen-ratkaisuna. Toimintaamme ohjaa kustannustehokkuus ja tuloksellisuus. Lue lisää: www.kamon.fi tai ota rohkeasti yhteyttä: monica@kamon.fi

Markkinointistartti auttaa aloittavia yrittäjiä markkinoinnin ensivaiheissa. Kauttamme saat yritysilmeen logoineen ja käyntikortteineen, valokuvat tuotteista ja henkilöistä, responsiiviset verkkosivut sekä sisällöt markkinointimateriaaleihin ja some-kanaviin. Luomme markkinointitoimillesi pohjan, josta ammennat näkyvyyttä pitkään.

Lue lisää Markkinointistartista: www.markkinointistartti.fi

Myynti on yrittäjälle kaiken hyvän alku ja juuri. Ilman myyntiä yrittäjällä ei ole töitä, eikä yrityksellä liikevaihtoa.

Aloittavana yrittäjänä saat yritystoimintasi ripeästi käyntiin ja kaivattua rahaa kassaan, kun teet itse aktiivisesti myyntiä. Jos olet B2B-puolella omaa asiantuntemustasi ja osaamistasi myyvä yrittäjä (valmentaja, konsultti, it-ammattilainen yms.) autan mielelläni myyntityösi käyntiin saamisessa.

Teemoja, joiden kanssa mielelläni autan sinua:

  • Rohkeus myynnin aloittamiseen
  • Myyntitarinan selkeyttäminen eli miten sanoitat palvelusi/tuotteesi hyödyt asiakkaallesi
  • Selkeys siihen, kuka on ideaaliasiakkaasi
  • Apua prospektointiin eli keneen otat yhteyttä ja mitä kanavia pitkin?
  • Apua myyntitapaamisten rakenteeseen
  • Tukea tarjouspohjien luomiseen
  • Palveluiden hinnoittelu
  • Palveluiden tuotteistaminen

Teen itse aktiivisesti B2B-myyntityötä ja olen lisäksi Business Coach sekä tuleva työnohjaaja. Tekeminen kanssani on hyvin käytännönläheistä ja pyrin siihen, että aikaansaamisen lisäksi työskentely on kivaa ja hauskaa!

Tutustu palveluihin: www.onecoach.fi

In English:

Everything starts from sales! Without sales you don’t have any work to do and your company doesn’t have any revenue. As a new entrepreneur you will get a kick start into growing your business by doing sales actively. If you are an entrepreneur working in B2B environment selling your own expertise as a consultant, trainer, it-professional etc. I’m glad to help you start doing sales effectively.

These are the themes I will gladly help you with:

  • Courage to start selling you own expertise
  • Creating a good sales pitch
  • Ideal Customer Profile
  • Prospecting aka who to contact and how?
  • How to organize a sales meeting?
  • Help in creating offer templates
  • Pricing your services
  • Productization of you services

I do B2B sales actively as a part of my own business and in addition to that I’m a business coach and studying to become a work counsellor as well. Working with me is very hands on and as a bonus to getting thins done I want working together to be fun too! Let’s talk!

Read more: www.onecoach.fi

Zoner on yksi Suomen suosituimpia tahoja oman verkkosivuston ylläpitoon. Meiltä saat verkkotunnukset, sähköpostit, webhotellit kotisivukoneineen sekä WordPressille tarkoitetut ylläpidot nopeasti ja vaivatta. Asiakaspalvelumme on apunasi selvällä suomen kielellä seitsemänä päivänä viikossa.

Zoner on yrittäjän tuki netissä! Lue lisää: zoner.fi

TopBorn on mainos- ja digitoimisto, joka tarjoaa kattavan valikoiman digitaalisen markkinoinnin ja web-suunnittelun palveluja. Tällä hetkellä olemme noin 30 hengen tiimi, joka työskentelee päivittäin parantaakseen asiakkaiden näkyvyyttä verkossa. Päättäväisyytemme läpäisee koko liiketoimintamme, koska näemme, että strategiamme tuottavat tuloksia. Meillä on toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Laaja asiakaskuntamme kasvaa sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.

Lue lisää: www.topborn.fi

Juridiikka

TUNNIN TEHOISKU YRITYKSENNE KORONA VIRUKSEN AIHEUTTAMIEN HAASTEIDEN VOITTAMISEEN

Agens Oy tukee nyt yrityksiä Korona viruksen aiheuttamissa poikkeus tilanteissa, jotka koskevat mm. tilanteita Yritys-Asiakkaat, Yritys-Yhteistyökumppanit ja Yritys-Henkilökunta.

Tarjoamme alkuun tunnin tehopaketin, jossa on 45 minuutin konsultointi tilanneanalyysin pohjalta, jonka jälkeen lähetämme 17 sivuisen yleisohjeen ja tuemme yritystänne päättämissänne toimenpiteissä. Varatkaa aika puhelinkonsultaatioon. Tunnin paketti 140 euroa alv 0%.

Agens Oy
Seppo Parviainen
Toimitusjohtaja, MBA,OTK
0401711241
seppo.parviainen@agens.fi

Agens Oy on digitaalinen lakiasiaintoimisto. Hyödynnämme älykästä teknologiaa ja tarjoamme liikejuridiikan palveluja KAIKEN KOKOISILLE YRITYKSILLE JA YHTEISÖILLE MUTTA MYÖS IN HOUSE JURISTEILLE LEGAL TECH JA JURIDIIKAN KUMPPANINA.

Agensilla on myös Lakiasianajotoimisto- ja Asianajotoimisto yhteistyötä Legal Tech toimittajana. Näin tarjoamme nykyaikaisen ja tehokkaan mallin Asiakkaittemme kokonaisvaltaiseen lakiasioitten hoitamiseen.

Yrityksemme alan keskiarvoja noin 2 kertaa alemmat hinnat pohjautuvat yli 150 digitaaliseen Smart Contracts työkaluumme, jotka tarjoamme edullisesti myös yrityksesi käyttöön.

Katso lisätietoa yhtiöstämme ja toimintatavoistamme: www.agens.fi

IPR-asiantuntijuus on tärkein pääomamme. Tarjoamme teollisoikeuksiin liittyviä asiantuntijapalveluita liikkeenjohdon, tuotekehityksen ja markkinoinnin tueksi kattaen tarpeet liikeidean kehittämisestä aina toimintaan kansainvälisillä markkinoilla. Asiantuntijamme ovat käytettävissä ideoiden syntymisestä innovaatioiden kaupallistamiseen asti. Tavoitteenamme on olla asiakkaamme strateginen kumppani heidän kilpailukykynsä vahvistamisessa ja ainutlaatuisen osaamisensa turvaamisessa. Haluamme olla erityisesti tukemassa asiakkaita, joiden teknologioiden ja palveluiden avulla voidaan parantaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia, ja olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa kestävän kehityksen periaatteella.

Lue lisää: www.bocoip.com

Palveleva asianajotoimisto

Olemme palveleva juridiikan ammattilaisten toimisto. Tarjoamme korkealaatuiset lakiasioiden palvelut yksityishenkilöille, yrityksille ja julkishallinnon toimijoille. Lue lisää palveluistamme ja meistä, https://www.fennolaw.fi/

Ymmärrettävää lakipalvelua

Meilllä on vankka kokemus yksityishenkilöiden ja pk-yritysten oikeudellisesta neuvonnasta. Tarjoamme kevyesti toteutettavia, asiakkaan tarpeisiin mitoitettuja juridisia ratkaisuja myös vaativiin tilanteisiin, https://www.kevytjuridiikka.fi/

LexLegato tarjoaa yrityksille ja yhteisöille neuvontaa, koulutusta ja konsultointia kuluttajansuoja- sekä sopimusehtoasioissa, jotta kiistoja ei edes syntyisi.

Tutustu yrityksen palveluihin: www.lexlegato.fi

Rahoitus- ja vakuutusala

Mitä vakuutuksia yritystoimintasi tarvitsee? Miten vakuutat itsesi ja työntekijät?

Autan löytämään sinulle sopivat vakuutusratkaisut.

Jaana Rantala

IF Yritysvakuutusedustaja, VTS

jaana.rantala@if.fi

Jamaran Oy

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu

Palvelemme alueemme yrityksiä ja yrittäjiä kaikissa vakuuttamiseen sekä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Paikallisena yrityksenä olemme vahvasti mukana pääkaupunkiseudun kehittämisessä mm. hyödyntämällä paikallista kumppaniverkostoa.

Tarjoamme asiakkaillemme henkilökohtaista palvelua toimistolla, puhelimitse 09 453 9604 ma-pe kello 8-18 sekä verkon välityksellä.

Kauttamme saat myös Työeläkevakuutusyhtiö Elon palvelut.

Lisätietoja: www.lahitapiola.fi/yritys

OP on asiakkaidensa omistama finanssiryhmä. Luomme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Suomalaisuus, maan kattavin palveluverkko sekä aito asiakaslähtöisyys tekevät meistä monella tapaa ainutlaatuisen toimijan.

Lue lisää: op.fi

Olen yrittäjäpohjainen vakuutusedustaja, joka on toiminut vakuutusalalla vuodesta 2016 alkaen. Työ- ja yrittäjäurani aikana olen ehtinyt oppia lukuisia tapoja, joilla asiat voivat mennä pieleen – ja miten riskeihin voi varautua. Pidän itseni ajan tasalla vakuutusalan lainsäädännöstä ja muista ajankohtaisista asioista, ja olen myös suorittanut vakuutustutkinnon.

 

Kauttani saat vakuutusneuvontaa ja -ratkaisuja yksityisasiakkaiden omaisuusvakuutusten ohella etenkin pienyrittäjille olennaisten sairauskuluvakuutusten, päiväraha- ja muiden toimeentuloturvavakuutusten osalta. Ollessani apunasi voit luottaa siihen, että saat asiantuntevaa neuvontaa ja räätälöityjä ratkaisuja, jotka vastaavat juuri sinun tarpeitasi. Neuvonta ja sen perusteella lasketun tarjouksen räätälöinti on maksutonta, eikä sido mihinkään. Ota siis rohkeasti yhteyttä*, niin voidaan yhdessä varmistaa, että vakuutusturvasi on kunnossa ja sinulla on turvallinen arki arjessa ja yrittäjänä.

 

Olen Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin rekisteröity vakuutusasiamies ja välitän Ifin vahinkovakuutuksia, sekä Mandatumin ja Kalevan henkivakuutuksia.

Kysy lisää: sauli.tuokko@if.fi

Yrityskaupat, omistajanvaihdokset

Suomen Yrityskaupat Oy on Suomen suurin ja tunnetuin yritysvälittäjä.

Autamme asiakkaitamme onnistumaan omistajanvaihdostilanteissa. Asiantuntemustamme ja palveluamme hyödyntäen yrittäjät sekä yritykset toteuttavat yrityksen- tai liiketoiminnan myynnin onnistuneesti.

Palvelutarjontamme kattaa koko yrityskaupan palveluketjun. Palvelemme myös ostajia, jotka harkitsevat ryhtymistä yrittäjäksi ostamalla yrityksen tai harkitsevat olemassa olevan liiketoiminnan kasvattamista yritys- tai liiketoimintaostoin. Välitettävänämme on jatkuvasti noin 400 erikokoista yritystä, joista osa on julkisessa ja osa hiljaisessa myynnissä.

Asiakkaitamme palvelee 30 hengen asiantuntijaorganisaatio. Hakijakannassamme on yli 20 000 kiinnostunutta ostajaa, jotka etsivät kauttamme sopivaa ostettavaa yritystä itselleen tai edustamalleen taholle. Vuosittain olemme asiantuntijana noin 200 omistajanvaihdoksessa ja olemme asiantuntijoina olleet mahdollistamassa jo useita tuhansia omistajanvaihdoksia.

Kotisivumme (www.yrityskaupat.net) on alan merkittävä markkinapaikka ja sivustolla vierailee useita tuhansia yrityksen myymisestä tai ostamisesta kiinnostuneita joka viikko. Voit ottaa meihin yhteyttä luottamuksella ja ensivaiheessa veloituksetta sekä sitoumuksetta.

Lue lisää: www.yrityskaupat.net

Tulosjärjestelyt Partners Oy on yrityskauppoihin ja juridiikkaan keskittynyt asiantuntijayritys.

Autamme yrittäjiä yrityskaupassa alusta loppuun ja tarjoamme palveluita tarvittaessa myös yrityskaupan eri vaiheisiin.

 

Myyjän neuvonantajana palveluumme kuuluu myytävän kohteen analysointi, aktiivinen myynti, tarjousten analysointi, kauppakirjaneuvotteluissa avustaminen sekä yrityskauppaan tarvittavien sopimusten ja muiden asiakirjojen laadinta.

 

Ostajan neuvonantajana palveluumme kuuluu kohdeyritysten kartoitus, kontaktointi ja analyysit, avustaminen indikatiivisen tarjouksen laadinnassa, kauppakirjaneuvotteluissa avustaminen sekä yrityskauppaan tarvittavien sopimusten ja muiden asiakirjojen laadinta.

 

Tarjoamme kaikille asiakkaille 30 minuutin maksuttoman konsultaation. Konsultaatiossa käymme läpi asiakkaan kysymyksiä yrityskauppoihin liittyen, kartoitamme asiakkaan lähtökohdat ja annamme alustavia neuvoja ja vinkkejä.

Lisätietoa meistä ja palveluistamme: https://tulosjarjestelyt.fi/

Varaa 30 minuutin maksuton konsultaatio: https://calendly.com/tulosjarjestelytpartners/30min

Koulutus ja valmennus

Laurea-ammattikorkeakoulu – Yhdessä enemmän

Laurea on Helsingin laajan metropolialueen palveluinnovaatioiden ammattikorkeakoulu. Laurean pedagogisessa innovaatiossa, Learning by Developing (LbD) –toimintamallissa, lähtökohtana on aidosti työelämään kuuluva, käytäntöä uudistava kehittämishanke, jonka eteenpäinvieminen edellyttää opettajien, opiskelijoiden ja työelämäosaajien yhteistyötä ja jossa parhaimmillaan tuotetaan uutta osaamistietoa.

Laurea on työelämään integroitunut, yrittävän ihmisen, aluetta palveleva, yhteiskuntavastuullinen, ihmistä arvostava ja soveltavan tutkimuksen kansainvälinen korkeakoulu- sinun korkeakoulusi.

Lisätietoja: www.laurea.fi

Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Se kouluttaa kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Metropolia muodostaa yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat ja joka synnyttää oivalluksia ja osaamista työhön ja hyvinvointia elämään. Metropolia on vastuullinen kumppani ja korkeakoulutuksen uudistaja, joka yhteistyössä löytää uusia ratkaisuja ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Lisätietoja: www.metropolia.fi

Omnia on monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä, jonka jäsenkunnat ovat Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi. Omnian nykyaikaisissa oppimisympäristöissä opiskelee vuosittain noin 10 000 nuorta ja ai-kuista satoihin eri ammatteihin. Henkilöstöä on yli 700.

Omnian yksiköt ovat ammattiopisto, aikuisopisto, oppisopimustoimisto, nuorten työpajat sekä kehittä-misyksikkö InnoOmnian kädentaitajien ja innovatiivisen yrittäjyyden monialainen osaamiskeskus. Omnialla on laajat kansalliset ja kansainväliset yhteistyö- ja sidosryhmäverkostot ja merkittävä rooli ammatillisen koulutuksen kehittämisessä.

Lisätietoja: www.omnia.fi

Valtakunnallinen verkostomaisesti toimiva Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK on maan suurin kulttuurituottajien kouluttaja, jonka TKI-toiminnassa keskeistä on kulttuurituotannon ja luovien alojen yrittäjyyden edistäminen. Osaamiskeskukset TKI-HUMAK Meri Turussa ja TKI-HUMAK Voima Imatralla kehittävät palveluinnovaatioita kulttuurituotannon ja luovan talouden rajapinnoilla. TKI-HUMAK Meri ylläpitää noin 200 yrityksen ja yli tuhannen toimijan verkostoa ja palvelukokonaisuutta (www.kulttuuriverkko.fi) ja sen yhteydessä toimii luovan alan yrityshautomo CreVe.

Lisätietoja: www.humak.fi

Kunnat ja julkiset yhteisöt

Yritysten parhaaksi

Business Espoo -yrityspalveluverkosto tukee espoolaisten ja sen lähikuntien yrittäjien ja yritysten elinvoimaa tarjoamalla parhaat, jatkuvasti kehittyvät palvelut yhdessä paikassa.

Tutustu: https://www.espoo.fi/fi/business-espoo-yritysten-parhaaksi

Espoo tarjoaa yritykselle huippumahdollisuuden kehittää omaa liiketoimintaansa ja yrittäjälle laadukkaan, perheystävällisen ja luonnonläheisen elinympäristön. Alueen yrittäjämyönteinen ja kansainvälinen ilmapiiri, yhdessä tekemisen kulttuuri, tunnetut kärkiyritykset, alihankintakulttuuri sekä koulutusorganisaatioiden kanssa tehtävä tiivis yhteistyö ovat ehdottomia valtteja ja konkreettisia etuja yrityksille.

Espoossa yritykset onnistuvat ja menestyvät yhdessä kaupungin kanssa. Espoossa on hyvä kasvaa.

Lisätietoja: www.espoo.fi

Lisätietoja: www.finnvera.fi

Yrittäjäjärjestöt

Espoon Yrittäjät on kaikkien espoolaisten yrittäjien yhteinen järjestö, joka paikallisen ja valtakunnallisen edunvalvonnan lisäksi tarjoaa mahdollisuuden verkottumiseen monipuolisten tapahtumien ja koulutuksien puitteissa.

Tilaisuuksissamme tapaat paikallisia yrittäjiä ja jäsenenä kuulut Suomen Yrittäjien maanlaajuiseen yritysverkostoon, jossa on noin 110 000 jäsentä. Yhdessä meillä on hyvät mahdollisuudet myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.

Kun käytät kumppaneidemme tarjoamia alennuksia, maksutonta neuvontapalvelua ja tarjouksia jäseneltä jäsenelle sekä osallistut tapahtumiin ja koulutuksiin säästät jäsenmaksusi nopeasti takaisin.
Espoon Yrittäjissä on yli 2800 jäsentä – tutustu ja tule mukaan toimintaan!

Lisätietoja: www.yrittajat.fi/espoonyrittajat/

Kirkkonummen Yrittäjät-Kyrkslätts Företagare ry on aktiivinen Kirkkonummella toimivien yrittäjien etujärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on asiantuntijana ja vaikuttajana parantaa yrittäjien ja eri sidosryhmien välistä yhteydenpitoa, tarjota kanava aktiiviseen verkostoitumiseen sekä pyrkiä rakentavaan vuoropuheluun kunnan virkamiesjohdon ja päättäjien kanssa. Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 530 ja yhdistys toimii Uudenmaan Yrittäjien alaisuudessa.

Lisätietoja: www.yrittajat.fi/kirkkonummi

Yrityskummin kokemus ja osaaminen maksuttomasti käytettävissäsi

Yrityskummit ovat kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen henkilöverkosto. Yrityskummilta saat käyttöösi hänen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa. Hän toimii sparraajanasi ja keskustelukumppaninasi tarjoten sinulle ohjausta ja tukea päätöksenteossasi. Keskustelusi yrityskummin kanssa ovat luottamuksellisia ja kummien palvelu on sinulle maksutonta. Yrityskummia haet kätevästi Suomen Yrityskummit ry:n verkkosivustolta osoitteessa http:/

Muut

Valtakunnallinen Alina-ketju tarjoaa asiakkailleen laadukkaita kotityö- ja hoivapalveluja, kotisairaanhoitoa sekä lapsiperheiden kotipalveluja. Alinan perustehtävänä on parantaa ikääntyvien, lapsiperheiden ja muuten huolenpitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia. Innovatiivinen Alina kehittää jatkuvasti uusia palveluja, joilla parannetaan asiakkaiden elämänlaatua ja hyvinvointia. Alina-ketju koostuu paikallisista itsenäisistä yrittäjistä, vuonna 2021 Alinalla on n. 30 yritystä ympäri maata. Alinan emoyritys Alina Hoivatiimi Oy on osa pohjoismaista hyvinvointikonserni Norlandiaa.

Tutustu palveluihin: www.alinahoivatiimi.fi

Ince Consulting Oy on suomalainen asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminnan tavoittena on luoda molemminpuoliseen luottamukseen ja arvostukseen perustuvia pitkäaikaisia kumppanuuksia niin pienten kuin suurienkin asiakkaittemme kanssa. Toimintamme kulmakiviä ovat asiakkaittemme toiminnan hallittu ja terve kasvu, kasvun rahoituksen mahdollistaminen ja konkreettinen tekeminen. Olemme olleet mukana myös lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä yritysjärjestelyissä. Viime vuosien aikana olemme olleent mukana yli 300 asiakkaamme kasvutarinassa. Olemme pieni ja ketterä mutta hyvin verkostoitunut asiantuntijaorganisaatio. Tarjoamme aina parhaan osaamisemme ja laajan verkostomme asiakkaittemme käyttöön.

Ratkaisutoimisto Seedi on Suomen idearikkain liikkeenjohdon konsulttitoimisto, joka tarjoaa Ratkaisuja tuote- ja palvelukehityksen, strategian, myynnin ja digitalisaation alueella.
 
Parannamme maailmaa työpäivä kerrallaan.
Löydämme ja ratkomme asiakkaidemme liiketoiminnan ongelmia.
Perustamme uusia yrityksiä ongelmiin, joita ei vielä ole ratkaistu.
 
Ratkaisu kehittää yrityksen toimintaa ja erottaa sen muista. Se vaatii sekä idearikkautta että liiketoiminnallista ymmärrystä. Siksipä moni ei Ratkaisuja tarjoa.
Seedi syntyi vuonna 2009 kuunneltuamme suomalaisten liikkeenjohtajien haasteita ja tahdosta auttaa heitä. Vuosia ja satoja projekteja myöhemminkin, Seedin Ratkaisut luodaan yhdessä asiakkaan kanssa, tehokkaasti ketterin menetelmin.
Tutustu www.seedi.fi

VM IT Oy on vuonna 2013 perustettu IT-palveluja pienille ja keskisuurille yritykselle tarjoava yritys. Palveluihimme kuuluvat asiantuntijapalvelut, ylläpitopalvelut ja kapasiteettipalvelut. Lisäksi tarjoamme myös vakioidut laitteistot, ohjelmistot ja puhepalvelut.

Käyttämällä luotettavia teknologiatoimittajia varmistamme laadukkaat ja hyvin toimivat IT-palvelut asiakkaillemme. Yrityksen vahvuutena on pienen yrityksen ketteryys, yhdistettynä aikaisemmin vain isojen organisaatioiden tarjoamaan kokonaisvaltaiseen ekosysteemin hallintaan. VM IT hoitaa yrityksesi identiteettien, lisenssien, pilvipalveluiden ja laitteistojen keskitetyn hallinnan ja ylläpidon.

Autamme asiakkaitamme tuntemaan oman yrityksensä it-ratkaisut ja laitteet, sekä havaitsemaan mahdolliset riskitekijät. VM IT:n tarjoama palvelukokonaisuus mahdollistaa asiakkaillemme joustavan tavan tehdä töitä paikasta ja ajasta riippumatta niin, että he voivat aina luottaa tärkeimpien työkalujen olevan kunnossa. VM IT pitää proaktiivisesti tietoturvasi kunnossa ja auttaa yritystäsi huolehtimaan tietosuojasta luottamuksellisessa viestinnässä. Mahdollisissa kriisitilanteissa palautuminen normaaliin tilaan on nopeaa ja kivutonta, mikä turvaa yrityksesi toiminnan jatkuvuuden.

Lue lisää: www.vmit.fi

Ansiosidonnainen päiväraha ei ole vain palkansaajien yksinoikeus. Suomessa myös yrittäjät voivat kuulua työttömyyskassaan, joka maksaa työttömäksi jääneelle jäsenelleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.

Yrittäjän Työttömyyskassan (ent. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa SYT) toiminta alkoi 25 vuotta sitten vuonna 1995, kun lainsäädäntö mahdollisti yrittäjille suunnatun työttömyyskassan perustamisen. Samaan aikaan Suomeen perustettiin myös toinen yrittäjien työttömyyskassa eli Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa AYT. Kassat fuusioituivat 1.1.2020 SYT nimen alle.

18.6.2020 alkaen SYT muutti nimensä Yrittäjän Työttömyyskassaksi eli Yrittäjäkassaksi.

Vain liittymällä yrittäjäkassaan yrittäjä mahdollistaa itselleen ansiosidonnaisen päivärahan yritystoiminnan päätyttyä. Kassan toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Lue lisää: www.yrittajakassa.fi