Starttiraha

Yrittäjäksi

Starttiraha

Uudella yrittäjällä on mahdollisuus hakea TE-toimiston myöntämää starttirahaa. Harkinnanvarainen tuki on tarkoitettu yrittäjän henkilökohtaiseen käyttöön eikä siinä ole yritysmuoto- tai toimialarajoitteita. Starttiraha myönnetään päätoimiseen ja jatkuvaan yritystoimintaan, joka on arvioitu kannattavaksi esimerkiksi uusyrityskeskuksessa.

Yrittäjän starttirahan myöntää TE-toimisto, mutta  asiantuntijamme auttavat mielellään hakemuksen ja siihen tarvittavien liitteiden valmistelussa.

Ennen kuin teet hakemuksen,varaa aika uusyrityskeskuksemme yritysneuvojalle, joka käy mielellään läpi tekemäsi liiketoimintasuunnitelman ja laskelmat. Tarvitset hyväksytyn liiketoimintasuunnitelman myös liitteeksi starttirahahakemukseen.

Starttirahaa haetaan ennen kuin olet perustanut yrityksen. Tukea ei voida myöntää, jos päätoiminen yritystoiminta on aloitettu jo ennen tukipäätöksen tekemistä, malta siis mielesi vielä tässä vaiheessa. Yrityksen rahoitus ja mahdollinen liiketila järjestetään ennen hakemuksen lähettämistä.

Tutustu starttirahaesitteeseen.

TE-toimisto harkitsee tuen tapauskohtaisesti. Oman hakemuksesi lisäksi päätökseen vaikuttaa yleinen määrärahatilanne. Starttiraha on henkilökohtaista, verotettavaa tuloa, jota maksetaan enimmillään 5 päivältä viikossa. Tukea voi hakea esimerkiksi työtön, työstä tuleva tai opiskelija, tulevan yritystoiminnan on oltava päätoimista ja jatkuvaa.

Uuden yrityksen starttirahan saamisen ehtoja ovat hakijan valmiudet alalle ja yrittäjäksi, muu uuden yrityksen rahoitus, tiedossa oleva liiketila yms. Esteenä puolestaan voi olla mm. yrittäjän saamat muut tulot tai luottotiedoissa näkyvät maksuhäiriöt.

Tarkat ja ajantasaiset tiedot starttirahan ehdoista ja esteistä saat TE-toimistolta mm. tältä sivulta. Jos sinulla on kysymyksiä starttirahan myöntämisen edellytyksistä, ota yhteyttä suoraan TE-toimistoon: starttiraha.uusimaa @ te-toimisto.fi.

Tuki myönnetään aina 6 kk kerrallaan ja sitä on mahdollisuus saada 1–2 jaksoa. YritysEspoon asiantuntijat auttavat tuoretta yrittäjää mielellään myös jatkohakemuksen laatimisessa.

Kun sinulle on myönnetty starttirahaa, sinulla on myös mahdollisuus hyödyntää Startti Plus -palvelua, joka on TE-toimiston tarjoama myynnin ja markkinoinnin asiantuntijapalvelu uusille yrityksille.

Asiakastarinoita