Raha ja talous

Palvelut yrittäjille

Raha ja talous

On sanottu, että jokaisen yrittäjän ensimmäinen ja tärkein yhteistyökumppani on tilitoimisto. Yrityksen toiminnan kannalta olennaisten talousasiat kannattaa useimmiten jättää ulkopuolisen asiantuntijan hoidettavaksi, mutta yrittäjän on tärkeä ymmärtää sekä laskelmien sisältö että yritysverotuksen periaatteet ja pysyä ajan hermolla esimerkiksi lainsäädännön muutoksista.

Olemme apunasi taloushallinnon ja rahoituksen kysymyksissä. Meiltä saat tietoa ja hakuopastusta, kun suunnittelet rahoituksen hakemista pankista, Finnverasta, ELY-keskukselta, Business Finlandista tai pääomasijoittajalta. Autamme myös starttirahan jatkohakemuksen teossa.

Yrittäjyys edellyttää suunnitelmallisuutta myös oman talouden suhteen. Yrittäjän on ymmärrettävä sekä yrityksensä että oman taloutensa tuloslaskelma, tase ja kassavirta.

Varaa aika maksuttomaan neuvontaan

Yritysasiantuntijamme ovat apunasi taloushallinnon ja verotuksen kysymysten sparraajina. Ajanvarauskalenteristamme voit varata maksuttoman, henkilökohtaisen neuvonta-ajan, kun sinulle sopii. Palvelemme tällä hetkellä etäyhteydellä ja puhelimitse suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi joten myös vieraskielisten yrittäjien on helppo kääntyä puoleemme.

Neuvonnan kautta myös jäsenverkostomme tilitoimistoryirttäjät sekä rahoitusasiantuntijat ovat käytettävissäsi.

Kehittämistoiminnan rahoitus- ja asiantuntijapalvelut tutuiksi

Muun muassa ELY-keskus ja Business Finland tarjoavat rahoitusta ja tuettuja asiantuntijapalveluita yritysten kehittämishankkeiden tueksi.

5 neuvoa yrittäjän oman talouden hallintaan

Yrittäjän kannattaa aloittaa oman taloutensa hahmottaminen budjetoinnilla. Budjetointiin yrittäjä voi käyttää maksutta esimerkiksi Takuusäätiön Pennoa tai budjetointisovellusta. Budjetin laadittuaan yrittäjän olisi syytä säästää sopivasti rahaa puskuritilille yllättäviin menoihin varautuakseen.

Yrittäjän on syytä varata riittävästi henkilökohtaista käyttöpääomaa omien menojensa kattamiseen. Sopiva puskuritilin saldo voi olla esimerkiksi kahden tai kolmen kuukauden nettotuloja vastaava summa.

Liiketoiminnan käynnistäminen ei yleensä välittömästi tuota riittävästi voittoa yksityisottojen tekemiseen tai kassavirtaa palkanmaksuun. Yrittäjän on myös otettava huomioon se, että laskuttaminen ei välittömästi tuota kassavirtaa vaan maksujen saapuminen vie viikkoja. Myös asiakkaiden maksuviiveisiin tai jopa maksuhäiriöihin on varauduttava asianmukaisesti.

Yrittäjän on myös varauduttava siihen, että rahoittajat edellyttävät esimerkiksi yrittäjälainan vakuudeksi 20% omarahoitusosuutta. Yrittäjälaina on henkilökohtainen laina, josta yrittäjä on henkilönä vastuussa siitäkin huolimatta, että yritystoiminta keskeytyisi tai päättyisi konkurssiin.

Yrittäjän kannattaa järjestää oman talouden hallinta jatkuvaksi toiminnaksi samoin kuin yrityksen kirjanpitokin. Kirjanpidon ulkoistamisesta huolimatta yrittäjä on viime kädessä vastuussa yrityksen taloushallinnosta, joka on hoidettava säännöllisesti lakien edellyttämällä tavalla.

Rahoittajat, kuten pankit ja Finnvera arvioivat yleensä myös yrittäjän omaa taloutta tehdessään rahoituspäätöksiä. Yrittäjän on huolehdittava siitä, että oma talous on kunnossa. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjä tai verovelkoja ei saisi olla, sillä muuten yritystoiminnan jatkuvuuden tai kehittämisen kannalta elintärkeä rahoitus voi jäädä saamatta.

Yrittäjän kannattaa myös muistaa eläkevakuutuksen (YEL) mitoittaminen siten, että yrittäjällä on mahdollisuus sosiaaliturvaan: Kelan peruspäivärahaan tai työttömyyskassan jäsenenä ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Kannattavaa yritystoimintaa harjoittavan yrittäjän ei kannata makuuttaa liikaa käteisvaroja yrityksen pankkitilillä, vaan ylimääräiset käteisvarat olisi syytä sijoittaa järkevästi esimerkiksi kustannustehokkaaseen ja likvidiin rahamarkkinarahastoon, joka sijoittaa varoja lyhyisiin korkoihin. Rahamarkkinarahasto soveltuu erinomaisesti yrittäjän kassanhallintaan.

Neuvot kokosi YritysEspoon yritysasiantuntija Matias Holmqvist, joka on kauppatieteiden maisteri ja auktorisoitu sijoituspalveluneuvoja (APV1).

Kehitä osaamistasi

Olemme osa Business Espoo -yrityspalveluverkostoa, joka kaikki palvelut ovat käytössäsi. Tutustu verkostomme palveluihin:

Ajankohtaista

Maksutonta yritysneuvontaa kaikille