Korona-ajan yrittäjätarinat kuvissa -näyttely nostaa esille 19 tarinallista henkilökuvaa yrittäjistä korona-aikana

Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 4.5. Espoon Kulttuurikeskuksessa, näyttelytila Ahjossa. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Kansainvälisesti palkittu valokuvaaja Markku Pajunen oli jo pitkään pyörittänyt mielessä yrittäjien muotokuvista koostuvan valokuvanäyttelyn toteuttamista. Koronapandemian iskiessä ja yrittäjäarjen muuttuessa täysin, ajatus yrittäjien muotokuvista sai toisenlaisen näkökulman.

Syntyi idea korona-ajan yrittäjien henkilötarinoista, johon hän haki apurahaa eri tahoilta. Toukokuussa 2021 idea alkoi konkretisoitua, kun Pajunen sai Finnfotolta myönteisen päätöksen apurahahakemukseen.

”Koin yrittäjänä koronapandemian tuomat haasteet samalla tavalla kuin moni muu yrittäjä. Se sai pohtimaan, miten muut pienyrittäjät ovat vaikeuksien keskellä pärjänneet ja voisiko heidän tarinansa ikuistaa kuviksi”, Pajunen toteaa.

Pian apurahan myöntämisen jälkeen alkoi yrittäjien kontaktointi ja siihen Pajunen pyysi ja sai apua Business Espoo -yrityspalveluverkostolta.

”Business Espoo -verkosto oli minulle entuudestaan tuttu. Kun perustin omaa yritystäni vuonna 2015, kävin yritysneuvonnassa YritysEspoossa. Tuntui luontevalta ottaa yhteyttä yrittäjien omaan palveluverkostoon ja pyytää apua valokuvanäyttelystä tiedottamiseen ja sopivien kandidaattien löytämiseen.”

Yrittäjien reaktio Pajusen yhteydenottoon oli utelias ja myönteinen. Moni heistä oli oma-aloitteisesti ilmoittautunut kuvattavaksi Business Espoon verkkosivujen kautta.

”Osa yrittäjistä oli omia asiakkaitani. Valokuvanäyttelystä kiinnostuneita löytyi melko nopeasti”, Pajunen muistelee.

Kun kuvauksista oli sovittu, alkoi projektin mielenkiintoisin vaihe, eli yrittäjien kuvaaminen.

”Kuvaukset järjestettiin pääosin yrittäjän omassa miljöössä. Osa kuvauksista toteutettiin studiossani Helsingissä. Kuvauspäivät sujuivat hyvässä yhteishengessä ja kuvattavat olivat yhteistyökykyisiä ja innokkaita.”

Pajusen mielestä projektissa parasta oli uusien ihmisten tapaaminen ja kokemusten jakaminen. Kysyimme häneltä, millaisen kokemuksen hän halusi antaa kuvattaville.

”Hyvän kuvan muistoksi ja mahdollisuuden kertoa ja jakaa oman tarinansa”, Pajunen toteaa hymyillen.

Valokuvanäyttelyn yleisölle hän toivoo mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kokemuksen.

”Pandemia alkuajat ovat monella vielä tuoreessa muistissa. Kriisi vaikutti meihin kaikkiin – tavalla tai toisella.”

 

Markku Pajunen on kansainvälisesti palkittu espoolainen valokuvaaja. Kuvissa hänen tavaramerkkejään ovat huumori ja dramaattisuus. Markku on saavuttanut tyylillään palkintoja, mm. Fotofinlandia, EISA Photo Maestro sekä Finnish Photo Awards kilpailussa.

Näyttely on avoinna yleisölle kulttuurikeskuksen aukioloaikojen mukaisesti (ma–pe 8–21, la 9–18 ja su 9–15).

Kuva: Markku Pajunen, Make’s Photo.

Lisätietoja:

Markku Pajunen

puh. 040 750 21 28

 

Business Espoo

info@businessespoo.com

 

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

Lisää aiheesta

Yrittäjäksi?

Olemme täyden palvelun uusyrityskeskus, jossa tukenasi on osaavien yritysneuvojien joukko. Meiltä saat sparrausta liikeidean kehittämiseen sekä neuvoja yhtiömuodon valintaan. 

Palvelut yrittäjille

Palvelemme paitsi yrityksen perustamista suunnittelevia, myös kaikkia yrittäjinä tai kevytyrittäjinä jo toimivia. Sparraamme ja ohjaamme yrittäjiä eteenpäin kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa.