Uusyrityskeskuksen asiantuntija kohtaa yrittämisestä kiinnostuneita niin kasvokkain kuin verkossa

Koronapandemian jälkeen olemme YritysEspoossa järjestäneet maksutonta yritysneuvontaa ja yrittäjäkoulutuksia niin lähi- kuin etätapaamisina. Nyt keväällä 2023 moni on kiinnostunut saamaan yritysneuvontaa kätevästi etäyhteydellä, mutta hyvin suosittua on myös varata aika toimistollemme Espoon Otaniemeen.

Henkilökohtaisen yritysneuvonnan lisäksi meitä yritysasiantuntijoita pyydetään säännöllisesti puhumaan myös erilaisiin koulutuksiin. Itse pääsin kertomaan luovien alojen osuuskuntayrittäjyydestä Osuuskuntien keskusjärjestön Pellervon webinaariin maaliskuussa. Webinaari osoitti hyvin, että osuuskunta on monelle yhtä aikaa sekä kiinnostava että hieman tuntematon yhtiömuoto. Webinaarissa moni oli kiinnostunut myös siitä, voiko osuuskunta hakea esimerkiksi apurahoja. Tämän osalta kannattaa selvittää kunkin yksittäisen apurahan myöntäjän kriteerit.

Lue lisää osuuskunnan perustamisesta: Osuuskunnan perustajan opas – Osuuskunnan perustajan opas (pellervo.fi)

Olin tämän vuoden alussa puhumassa yrittämisestä myös muutamille opiskelijaryhmille. Opiskelijoiden kanssa syntyi hyvää keskustelua muun muassa laskelmien tekemisestä. On aina mukava havaita, että moni tuleva yrittäjä pohtii palvelujensa hintoja ja yrityksensä kuluja riittävästi jo ennen yritystoiminnan aloittamista. Jokaisen yrityksen pitää toimia kannattavasti, ja vankan pohjan yrittämiselle muodostavat YritysEspoon pohjille tehdyt laskelmat.

Tutustu YritysEspoon liiketoimintasuunnitelma- ja laskelmapohjiin: Liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat – YritysEspoo

Nämä monenlaiset asiakaskohtaamiset kertovat hyvin, millaisia yrityksiä esimerkiksi Espooseen halutaan perustaa ja että yrittäminen kiinnostaa monia myös tänä keväänä. Milloin tahansa voi olla juuri sinulle hyvä aika perustaa yritys, jos sinulla on mielestäsi hyvä liikeidea ja tiedossa potentiaalisia asiakkaita.

Kun olet kiinnostunut yrityksen perustamisesta, kannattaa varata maksuton neuvonta-aika meille YritysEspooseen. Meiltä löytyy yhteensä kymmenien vuosien kokemus yritystoiminnan kehittämisestä ja sparraamisesta. Itse olen erikoistunut luovien alojen yritysneuvontaan, ja moni asiakkaani suunnitteleekin yrityksen perustamista nimenomaan luoville aloille. Tervetuloa meille YritysEspooseen!

Varaa aika YritysEspoon yritysneuvontaan: Varaa aika – YritysEspoo

Artikkelin kirjoittaja on YritysEspoon luovien alojen yritysasiantuntija, KTM, FM Ville TolvanenVille sparraa nykyisiä ja tulevia yrittäjiä elinvoimaisen liiketoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä. Hänen asiakkaitaan ovat luovien alojen tekijät ja myös kaikki muut yrityksen perustamista tai kehittämistä pohtivat.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

Lisää aiheesta

Yrittäjäksi?

Olemme täyden palvelun uusyrityskeskus, jossa tukenasi on osaavien yritysneuvojien joukko. Meiltä saat sparrausta liikeidean kehittämiseen sekä neuvoja yhtiömuodon valintaan. 

Palvelut yrittäjille

Palvelemme paitsi yrityksen perustamista suunnittelevia, myös kaikkia yrittäjinä tai kevytyrittäjinä jo toimivia. Sparraamme ja ohjaamme yrittäjiä eteenpäin kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa.