YritysEspoon tiimi sukelsi luovien alojen yrittäjyyteen

Milloin olet itse viimeksi piirtänyt jotain paperille? Entä kirjoittanut runoja? YritysEspoon tiimi vietti äskettäin pikkujoulupäivää Taidesukelluksessa. Se on antoisa ja hauska työpaja, joka mahdollistaa kokijalleen taiteen tekemisen matalalla kynnyksellä.

Taidesukellus perustuu taiteilija Paula Julia Rusokallion kehittämään ja patentoituun menetelmään. Taidesukellus toimii kahdessa pisteessä Helsingin kantakaupungissa. Siellä asiakas pääsee tekemään matkan omaan mieleen ja löytämään luovat kykynsä. Jokaiselta meiltä löytyy luovuutta, ja yksikään piirros ei ole toisensa kaltainen. Taidesukellus oli luomassa myös Suomen suurinta yhteistyötaideteosta Sydänsyliä, joka toteutettiin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi vuonna 2017.

Taidesukellus sopii luovaksi työkaluksi esimerkiksi juuri tiimipäiviin. Taidesukellus on hieno esimerkki siitä, miten luovan alan osaaja voi jakaa osaamistaan muillekin. Suosittelemme lämpimästi Taidesukelluksen palveluita.

On hienoa kokea elämyksiä käymällä esimerkiksi taidenäyttelyssä tai teatterissa. Voi olla vielä antoisampaa piirtää tai kirjoittaa itse. Sinä luovien alojen yrittäjyydestä kiinnostunut, millaista osaamista itse voisit myydä asiakkaillesi?

Lue lisää taidesukelluksesta: Elämyksiä virkistyspäiviin | Taidesukellus

Artikkelin kirjoittaja on YritysEspoon luovien alojen yritysasiantuntija, KTM, FM Ville Tolvanen. Ville sparraa nykyisiä ja tulevia yrittäjiä elinvoimaisen liiketoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä. Hänen asiakkaitaan ovat luovien alojen tekijät ja myös kaikki muut yrityksen perustamista tai kehittämistä pohtivat.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI

Lisää aiheesta

Yrittäjäksi?

Olemme täyden palvelun uusyrityskeskus, jossa tukenasi on osaavien yritysneuvojien joukko. Meiltä saat sparrausta liikeidean kehittämiseen sekä neuvoja yhtiömuodon valintaan. 

Palvelut yrittäjille

Palvelemme paitsi yrityksen perustamista suunnittelevia, myös kaikkia yrittäjinä tai kevytyrittäjinä jo toimivia. Sparraamme ja ohjaamme yrittäjiä eteenpäin kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa.